On hienoa kun voi olla mukana erilaisissa yhdistyksissä. Joissakin osallistumiseni on aktiivista joissakin olen mukana jäsenenä. Mikä yhdistyksistä on tärkein. En tiedä, niillä kuitenkin on kaikilla paikka elämässäni. Nissä mukana olo kertokoon halustani osallistua. Mukana oleminen on myös opettanut vaikuttamisen mahdollisuuksia ryhmässä.

Olen nyt Hyvinkään Yrittäjät ry:ssä jäsenenä. Osa harrastuksellista yrittämistäni on siellä, joten paikallisyhdistyskin määräytyi sen mukaan. Aikoinani olin Nurmijärven Yrittäjien hallituksessa ja jopa puheenjohtajana lyhyen jakson.

Olen ollut mukana perustamassa Myymäläsisustajat ry nimisen yhdistyksen. Tällä hetkellä olen jälleen sen puheenjohtajana. Myymäläsisustajat ry on ammatillinen yhdistys, jossa on mukana jäseniä eri yrityksistä, jotka ovat osallistuneet kauppojen eri varustamisen vaiheisiin, aina suunnittelusta tuotteiden pakkaamiseen.

Nurmijärveläiset isänmaan asialla ry on noin kymmenen vuotta toiminut yhdistys, jossa olen ollut mukana perustamisesta lähtien. Yhdistyksen suururakka Pro Patria taulu lahjoitettiin kuntalaisille ja sijoitettiin Rajamäen kirkon seurakuntasaliin.Yhdistys lahjoitti myös Rajamäen kirkkoon Mannerheimin Päiväkäskytaulun. Lisäksi yhdistys on toteuttanut kahden Marskin ritarin muistomerkin Kk:n kirkkomäelle.

WS moottoripyöräilyn ajoyhdistyksen merkeissä kokoonnumme aikaajoin yheisiin tapahtumiin.

Epilepsialiiton jäseneksi liityi pian sairastumiseni jälkee, Sain yhdistyksen jäseniltä erinomaista vertaistukea. Yhdistys on myös järjestänyt opastus/koulutus/lomatapahtumia.

Aikoinaan yritykseni toimi Järvenpäässä ja siltä ajalta jäi liiketuttuja sinne. Liittyminen Järvenpään Kansallisiin senioreihin on ollut mukavaa ja opettavaista. Yhsitys on myös järjestänyt mielenkiintoisia matkoja eri maihin.

HD Finland ry on Harrikka kuskien oma yhdistys, jonka merkeissä tapaa erilaisia ihmisiä, joita yhdistää moottoripyöräily ja " Born to be Wild".

Sairastuttuani sepelvaltimotautiin oli luontevaa liittyä myös siihen yhdistykseen. Hyvinkään Sydänyhdistyksessä on muutamia "potilastuttuja". Yhdistyksen neuvonta ja opastustilaisuudet ovat hyödyllisiä kun totuttelee elämään uudella tavalla.

Nurmijärven Omakotitaloyhdistyksen kautta olen saanut tietoa ja apua .

Isovanhempien yhdistys ry on maanlaajuinen ja sen tarkoituksena on ohjata ja kertoa mahdollisuuksista osallistua lapsenlapsen elämään rakentavasti. 

Nurmijärven taideyhdistys ry on mielenkiintoinen yhdistys missä harrastelijat voivat kohdata ammattilaisia. Pyrin ja pääsin mukaan.

Musel on musiikkinätelmien kerho, jossa olen saanut olla mukana Henrik Lambergin ammatillisessa ohjauksessa

Onkohan vielä muita??? No nämä kertovat ainakin sen, että virtaa ja halua riittää osallistua ja vaikuttaa.